Pages

Friday, 22 November 2013

Huokaus.


Siis tällä viikolla on ollut enenevässä määrin se fiilis, että voitte unohtaa kaiken mitä olen kirjoittanut sateesta nauttimisesta ja (teko)pirteydestä. Haistakoot. Varsinkin eilen armottomassa vastatuulessa ja sateessa nousi pintaan sellainen agressio, että olin töihin tullessa lähinnä nyrkkeilysäkin tarpeessa. En edes halua miettiä mitä tuhoa mokkakorkkarini kärsivät...kyynel.
Kuuntelin ilalla asianajotoimistobileissä kateellisena niitä, jotka on tajunnut lähteä etelään nyt lähipäivinä. Näinhän minäkin olin alunperin suunnitellut, but noooo.  En edes viitsinyt kirjoittaa blogia, kun ajattelin, ettei kukaan jaksa lueskella happamuuttani. Happamuudesta puheen ollen,
voisin kirjoittaa vaikka sunnuntaina siitä sitruunakuuristani, jota olen nyt onnistuneesti noudattanut.

                                        Huoh.


Onneksi tänään oli kaunis aamu. Ja tuplaonneksi tänään on perjantai.

Ajelen treenin jälkeen landelle viemään auton talviseisontaan (en todellakaan aio kaivaa rättikattoani lumikasoista lapiolla muutaman viikon kuluttua). Sitä paitsi auto on jo nyt puolihomeessa kaikesta sateesta.

Huomenna suunnitelmissa vähän karkelointia Munkkiniemi-Kulosaari -akselilla. Juhlin oikein kahden rintaman taktiikalla. More is more, vai miten se menee?

Minkä pikkumustan sitä laittaisi päälle...ihana ongelma!


Nyt treeneihin, küss!

No comments:

Post a Comment


Back to Top