Pages

Tuesday, 6 January 2015

Mietteitä lomasta ja asenteesta

No tulihan se sieltä!
Lämpö siis. Näin viimeisenä päivänä. Osaksi senkin takia vaikea lähteä huomenna aamuyöstä Helsinkiin päin.

Kirjoituksistani on ehkä paistanut läpi, että olen ollut aika känkkäränkkänä tuon kylmyyden takia. Minä kun oikeasti rakastan auringonottoa ja olin todella odottanut, että pääsen vain lööbimään ja ruskistamaan ihraani. Tämä sekoitettuna siihen, että olen lapsellisesti taipuvainen mököttämiseen kun asiat ei mene suunnitelmieni mukaan on johtanut, noh, aika mahalaskuun, kun lomista puhutaan. Harmittaa tietysti sekin, että olin alunperin menossa Meksikoon, missä sitä lämpöä olisi ollut riittämiin.

Myönnän nyt ihan rehellisesti, että Turisti on tässä vaiheessa vain äärimmäisen helpottunut kun pääsee minusta eroon. Harmittaaa tietysti itseäni ihan älyttömästi, etten osannut kääntää asennettani ja sopeutunut siihen mikä todellisuus tällä kertaa kohtasi. Siis oma asenteeni loppujen lopuksi ratkaisi sen, minkälainen lomafiilis oli. Otan siitä vastuun. Tämän vuoden tavoitteeni on ehdottomasti se, että aikuistuisin ja oppisin ajattelemaan positiivisesti. Helpottaisi omaa olemistani huomattavasti jos aina näkisin asioiden parhaat puolet, enkä keskittyisi puutteisiin ja vikoihin. Olkoot tämä siis uuden vuoden lupaukseni. Starting now. Onko teistä joku kenties hengenheimolaiseni tässä asennevammaisuudessa?

Voisin muuten tehdä ihan erillisen postauksen tämän vuoden tavoitteistani, sillä olen miettinyt niitä jonkin verran täällä ollessani. Sitä paitsi niiden kirjoittaminen on erinomainen aloitus. Myös viime vuoden yhteenveto on tulossa, kunhan pääsen Helsinkiin. Siihen mennessä toivotan teille kaikille ihanaa Loppiaispäivää, nauttikaa ja olkaa positiivisia!




2 comments:

  1. Hehee, kuulostaa ihan minulta mököttämisineen kaikkineen :) Hengenheimolainen täällä siis hei!

    ReplyDelete
  2. Ihanaa, että joku muukin on yhtä "epäkypsä" ;)! Pitäisi perustaa joku vertaistukiryhmä..

    ReplyDelete


Back to Top