Pages

Monday, 5 January 2015

Rose Bowl 2015 ja Lositunnelmointia



Rose Bowl oli melkoisen vaikuttava tapahtuma. Ei niin, että olisin käsittänyt pelistä yhtikäs mitään, mutta fiilis oli jotain aivan mieletöntä. Stadium oli vielä täytetty niin, että Floridan fanit oli toisella puolella ja Oregonin fanit toisella. Kaikki oli pukeutunut keltavihreään (tai Floridan osalta punaiseen). Itse tailgate-meininki, joka siis alkoi heti aikaisin aamusta ennen matsia, oli vähän niin kuin me Vappuna. Porukka teki ruokaa, joi ja hengaili fiilistellen tulevaa peliä.







Kaiken kaikkiaan 93.000 ihmisen hurmos oli käsinkosketeltavaa. Jenkeissä tämä on siis perinteinen tapa viettää Uudenvuoden päivä. Tässäkin, vähän niinkuin meidän Vappu. Se enemmistö, jolla ei ole mahdollisuutta tulla itse paikan päälle, katsovat matsia kotoa. Kun me (huomatkaa jo syntynyt me-lojaalisuus) vielä voitimme Floridan todella murskaavasti 40 pisteellä, oli fiilis keltavihreällä puolella stadiumia aika taivastahipova. Laitan vielä video materiaalia tässä myöhemmin, kunhan saan niitä leikattua.

Santa Monica Pier

Ajelimme seuraavana päivänä  Santa Monicasta hiljalleen San Diegoon. Pysähdyimme muun muassa Huntington Beacille, Turisti surffasi ja minä kävelin ilta-auringossa rantaa pitkin, otin kuvia ja kuuntelin Sarasvuon podcastejä. Niistä podcasteistä muuten lisää toisella kertaa. Sanon vain, että olen ihan myyty.





 Nyt vietämme viimeisiä päiviä täällä San Diegossa. Tiistaina joudunkin palaamaan Suomen oikeasti kylmään ilmastoon. Kalikalikali. Halein, Jassu




No comments:

Post a Comment


Back to Top