Pages

Friday, 8 May 2015

The cock

Loistavaa perjantaita kaikille!

Tällä viikolla olen ruvennut heräämään jo ennen herätyskelloa kuuden aikaan. Tänä aamuna klo 5.53. Kyllä 5.53. Sehän on melkein siinä kukonlaulun kajahtaessa. Nyt aamupalaa naamaan ja sitten salille. Meillä on ollut kahden asiakkaan lanseeraukset tällä viikolla, ehkä se on nostanut adrenaliinitasoja ja levottomuutta entisestään. Menen tosin yleensä jo 22.30 maissa nukkumaan, niin keho on siinä kuuden aikaan varmaan omasta mielestään levännyt tarpeeksi ja päättänyt että nyt pitää aktivoitua. Vaikka koko talven kahdeksankin tuntia on tuntunut liian vähältä. En toki valita, sillä herätyskello on ehkä maailman epämiellyttävin ääni. Tai obeskön, kuten eräs ystäväni on keksinyt kuvailla kaikkea nihkeää.

Olen myös treenannut joka päivä. On ihanaa, kun pitkien valoisten päivien energia on alkanut taas tehdä tepposensa. Ovatko muut huomanneet samaa? Suomalaisten metamorfoosi kesään alkakoon.
Hyvää viikonloppua itse kullekin!

Kuvaa eiliseltä kauniin sumuiselta aamulenkiltä. Hietarannasta otettuna.


No comments:

Post a Comment


Back to Top