Pages

Thursday, 13 August 2015

The woman and the sea





Tällä viikolla on taas tapahtunut vaikka mitä. Sain vihdoinki kaikki krääsät raahattua Töölön kämpästä tänne, sain ostettua ihana uuden ruokapöydän (laitan kuvaa joskus myöhemmin), työkaverit kävi filmaamassa kotonani asiakkaalle videota, olen nähnyt eri kavereita ja koettanut urheilla.

Juoksin aamulla taas pidemmän lenkin. Heräsin kuudelta ja kävin hölkkäämässä 21 kilometriä. Tällä kertaa tahti alkoi jo olla lähemmäs sitä, mitä haen maratonista. Meni 21 kilsaa noin 1h 57 minuutissa. Vähän vielä pitää tiukentaa tahtia, mutta onhan tässä..öh..1,5 kk aikaa. Khrm.

Olen myös ihastellut vanhoja kotikulmia ja päätynyt siihen, että vaikka sitä Töölöä jään vähän kaipaamaan, niin onhan tuo meri, Eiran ranta ja Kaivopuisto myös aivan älyttömän kaunista aluetta. Eli enköhän pärjää täälläkin. Sitä paitsi pidän siitä, että täällä on enemmän eloa ja tuttuja. Kerroinko esimerkiksi että yksi vanhimmista ystävistäni asuu aivan seinänaapurinani? Aika makeeta.

Minulla on tällä hetkellä ranteessa 3 päivän Flow-lippu, joten viikonloppuna on turha odotella sen suurempia urheilusuorituksia kuin Suvilahteen ja takaisin pyöräilyä ja tanssimista. Ehkäpä saan koottua jonkin härön videon taas. Muuten menoa voi seurata sieltä Snapchatin tai Instan puolelta.

Oikein ihanaa tulevaa viikonloppua teille kaikille! Ja pistäkää pliis kommentteja ihan mistä vain. On tosi kiva saada niitä ja päästä vähän kontaktiin lukijoiden kanssa. Peace out!

No comments:

Post a Comment


Back to Top