Pages

Sunday, 18 October 2015

Life is better with a tan.

Olen varmaankin pitämässä viikon verran ylityölomaa marras-joulukuun vaihteessa ja  tässä hieman tutkiskellut mihin pitäisi suunnata. Tavoitteena on aurinkoinen ranta, lämmin vesi ja rusketus. Euroopassa ei kunnon lämpötiloja enää tuolloin löydy ja Jenkkienkin lomakohteet ovat siinä vaiheessa aika kylmät. Mietin Marokkoakin, mutta sielläkin on vähän vilpoisaa marraskuussa. Yksi makea vaihtoehto olisi Brasilia, mutta yhtä viikkoa varten ei varmaan kannata lennellä pariakymmentä tuntia. 

Eilen ruvettiin puhumaan Thaimaasta ja siellähän olisi lämmin tuohon aikaan. Sinne myös lentää Finskillä suoraan, eli aikaa ei kuluisi tuhottomasti. Sitä paitsi siellä on käsittääkseni halpaa elää, niin rahaakin säästyisi esim Jenkkeihin verrattuna. En ole koskaan itse asiassa ollut Aasiassa päin joten siinäkin mielessä kohde kiinnostaa. Onko teillä kenties jotain vinkkejä mihin kannattaisi suunnata? 

Reissaan varmaankin yksin, joten en ole menossa megabilettämään vaan ihan vain lukemaan kirjoja ja löhöilemään rannalle. Tykkäisin aika rauhallisesta meisingistä, ja lapsiperheet voisin myös jättää väliin, jos mahdollista. Mielelläni tekisin myös jotain trekkausta lähimaastossa. 

Uuh olen nyt ihan innoissani tästä! Ruskettunut Jassu 2.0 - here I come. Vinkkailkaa, please! 

Eilen "taitelemani" kynnet. Mustaa lakkaa pari kerrosta ja yksi pigmenttinen vaaleanpunainen raita, voilá! Näyttää kyllä kaukaa paremmalta ;)



1 comment:

  1. Suosittelen Vietnamia ja Phu Quoc saarta. Olin siellä pari vuotta sitten ja se oli ihan mieletön paikka. Sai olla ihan rauhassa, muutama hedelmien myyjä kiersi pitkää rantaviivaa muutaman kerran päivässä. Safkailu onnistui rantakahviloissa. Ei ees löydetty sieltä mitään kauppoja, jostai kiskasta käytii ostaa tarvikkeita. Sit vuokrattiin skootterit ja kierrettiin saari. Löydettiin ihan tajuttoman upee ranta, vesi täysin kirkasta ja hiekka valkoista. Saigonista lentää sinne joku 30 min. Toivottavasti ei nykyään täysin turistien linnoittama. -E

    ReplyDelete


Back to Top