Pages

Tuesday, 17 November 2015

Vuosi uudella uralla. Kaduttaako?





Tänään tuli tasan vuosi täyteen siitä kun vaihdoin alaa. Vaikka arki on kutakuinkin samaa kuin aiemmin, on yksi asia muuttunut suuresti. Teen ensimmäistä kertaa elämässäni työtä, joka ei tunnu työltä. Kyllä, sellaista työtä on ihan oikeasti olemassa! Enää en saa pahoja angstikohtauksia ja marmata kavereilleni duunistani joka kerta kun näemme. Teen työtä varmaan enemmän kuin aiemmin, mutta se ei tunnu siltä. Työ on jotenkin niin integroitunut elämääni, etten edes aina erota työtä ja vapaa-aikaa. Tietysti tulee niitä tehtäviä ja projekteja, jotka tuntuu tylsiltä ja joissa tekisi mieli hakata päätä pöytään. Mutta perusvire on innostunut ja positiivinen.

Muistan, että istuin noin 14 kuukautta sitten San Diegossa rannalla ja mietin, että mitäköhän minä ihan sydämeni pohjasta oikeasti haluaisin tehdä. Mikä sopisi minulle? Olin juuri irtisanonut itseni paperilla hemmetin hyvännäköisestä duunista yhdestä Suomen johtavista pääomasijoitusyhtiöistä. Mieleeni tuli markkinointi ja projektinjohto, sillä tykkään saada asioita aikaan ja pidän siitä, että on monta rautaa tulessa. Ja Hankenin paperit veti taskussa tyhjäkäyntiä.

Niinpä. Kannattaa varoa mitä toivoo.

Tänä aikana moni on todennut minun tehneen rohkean vedon. Jotkut ovat myös kertoneet miten he itse eivät välitä työstään yhtään ja pohtivat eri uralle heittäytymistä. Sanonkin heille, että duuni on ajallisesti niin iso osa elämää, että go for it. YOLO. Itse mietin usein, että olenko vain todella heikko ja laiska kun en kestänyt juristin hommaa, ja kadehdin niitä jotka oikeasti jaksaa puurtaa osakeostosopimuksia ja due diligence -rapsoja aamusta iltaan 60 tuntia viikossa. Ehkä olen luuseri. Tai sitten vaan kuuntelen sydäntäni enemmän kuin muut.

Vaikka Etelä-Espaa puvussa patsastelevana lakimiehenä on arvostettu ja enemmän "status"-työntekijä kuin nyt, niin uskon menestyväni pitkällä tähtäimellä paremmin tekemällä jotain mikä tuntuu itselleni luontaiselta. Epämukavassa puvussa sopimusta yömyöhään hinkatessa ja osakkaiden/asiakkaiden työmyyränä, on kyllä glamour aika hiton kaukana. Saan nyttemmin töissä paljon enemmän tilaa ja nimeä kuin aiemmin nuorena lakimiehenä. Egoni ei ihan oikeasti kestäisi sitä nöyryytystä enää.

Sitä paitsi, onhan minulla aina kontolla juristin paperit, kokemusta kovista liikemaailman piireistä ja sen myötä tietynlainen uskottavuus. Vaikka jouduinkin ottamaan pari steppiä taaksepäin ja kasvukipuilemaan uusien asioiden kanssa niin en silti päättäisi toisin. Niin, ja olenko jo kertonut, miten paljon ihania uusia ihmisiä olen saanut uravaihdoksen jälkeen elämääni? Niitä ei korvaa mikään. Eikä sitä, että yleensä kävelen kotiin töistä hymyillen enkä kylmähiki valuen.




No comments:

Post a Comment


Back to Top