Pages

Thursday, 31 December 2015

2015 goes Maslow'n tarvehierarkia

Kuten kaikki muut näemmä niin Instagramissa kuin blogosfäärissä, on minunkin pakko ottaa pieni recap tämän vuoden tapahtumista. En nyt lähde purkamaan mitenkään kronologisesti, mutta teemoittain. Edetäänkin  Maslow'n tarvehierarkiaa sillä lailla mukavasti alhaalta ylös.


Liikunnan osalta on mennyt todella hyvin; pääsin alle 4 tunnin maratonin aikatavoitteeni ja jopa palkintosijoille. Painoa on tippunut ja lihaskuntokin alkaa olla aika hyvä. Kaiken kaikkiaan super hyvä olo (kunhan pääsen tästä joulu/Italia -kuopasta veks) ja tunnen, että kohta 30-vuotiaana olen melkein elämäni kunnossa. Rupsahdusta ei vielä havaittavissa. Muutin Ullanlinnaan aivan mahtavaan asuntoon, jossa on pelkkää isoa ikkunaa ja vaaleutta. Valoa ja isoja ikkunoita olinkin toivonut unelmakodilta. Myös elintilaa tuli noin kolminkertainen määrä, joten minä ja kenkäni mahdutaan elämään sovussa aika hyvin.


No jos mennään turvallisuuden tarpeeseen, niin aika turvallinen olo on ollut. Paitsi ehkä  kymmenen vuoden jälkeen ekat laskut laskettelusuksilla Norjassa. Mutta sekin meni yllättävän hyvin. Ai niin, se kolari. No se oli pieni setback. Onneksi silmäteräni (musta pikkuinen avoaudi) voi hyvin. Vaikken kännykkää silloin räplännytkään, niin opin, etten enää tee kaikkea muuta ajaessa vaan keskityn tiehen. Olen kiitollinen ettei käynyt pahemmin.


No sitten se mielenkiintoinen osuus. Eli rakkaus. Se on ollut semmoista OJ-tyylistä pörräämistä paikallaan epäonnistumisia kuitenkin luoden. Vuosi on ollut värikäs, mutta sanottakoon kiteytettynä, että vuosi loppuu huomattavasti paremmin kuin se alkoi. Läheisyyttä ja tukea olen kuitenkin saanut aivan mahtavilta ystäviltä, joita on tullut jopa pari lisää kuluvan vuoden aikana.  En olisi mitään ilman heitä. Myös Dingleltä on muodostunut ympärille värikäs ihana verkko ihmisiä. Ja tietysti perhe, joka piikittelee, mutta on aina loppujen lopuksi viimeisenä tukemassa vastatuulessa.


Oman arvostuksen ja kunnioituksen osalta en mielestäni ole tehnyt mitään sen suurempaa. Paitsi se maraton, jolla taas kerran osoitin itselleni, että pystyn mihin tahansa kun vain päätän niin. Vaikka veren maku suussa. Yritän yhä enemmän tehdä asioita joita oikeasti haluan, ja jättää pois semmoista jonka koen vain velvollisuudekseni.


Itseäni olen toteuttanut vaikka millä mitalla tänä vuonna. Olen käynyt niin Kaliforniassa  - palelemassa kun piti ruskettua, Norjassa laskettelemassa, Wienissä ihastelemassa arkkitehtuuria, poikien reissulla häröilemässä niin Ilosaaressa kuin Tallinnassa, Thaimaassa kärtsäämässä ja nyt Milanossa tekemässä henkilökohtaista konkurssia. Kun moni ympärilläni saa lapsia ja vakiintuu, olen päättänyt nauttia vapaudestani täysin mitoin.

Ammatillisesti olen puolestaan paininut aivan uusien tehtävien ja pienoisen identiteettikriisin kanssa, mutta fiilis on ollut koko ajan vahvasti se, että työnteko on kivaa enkä palaisi lakimieheksi ihan tanssien. Paljon on tehty ja paljon on vielä tehtävää.


Tässä ihan vain pintaraapaisu vuodestani. Tottakai tämän kaiken lisänä on +95% arkea. On ollut kyyneleitä, sydänkipuja, lievää masennusta, unettomuutta, perhesekoilua, tylsiä päiviä ja pohdintaa siitä, että mitäköhän minä oikein puuhailen. Ja sitten niitä hetkiä kun mietin että "hitto - tämä elämä on mahtavaa!"



Minulla on kuitenkin sellainen tutina, että ensi vuosi tulee olemaan jotain vieläkin parempaa kuin tämä. Oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta teille kaikille <3!

No comments:

Post a Comment


Back to Top