Pages

Wednesday, 16 December 2015

Hyvästi näköradio!

Olen ylpeä itsestäni. Jo puolet kaikista joululahjoista hankittu. Eikä tarvinnut edes vaipua sen suurempaan epätoivoon. Vielä muutama hankkimatta, mutta kyllähän tuossa viikonlopun aikana ehtii vielä ihan hyvin.

Itselleni ostin (tottakai se tärkein) etukäteen Sonoksen äänentoistosysteemin (kaksi kaiutinta, yksi keittiöön ja toinen olkkariin).  Olen ihan rakastunut. En tajunnut miten helppoa musan tykittäminen kotona on ennen tätä. Oli kädessä läppäri, iPad tai iPhone, voin nyt parilla klikillä pistää musan soimaan ilman, että koko kaiuttimeen tarvitsee koskea tai vaivautua yhdistelemään jotain johtoja. Ahh. Tämän muutoksen aallossa tein muuten niinkin radikaalin teon, että heitin telkkarin kokonaan pois. Minulla on siis ollut säälittävä huonosti toimiva 10 vuotta vanha telkkari, joka on herättänyt vähänkin tech-savvy vieraissani hilpeyttä. Mutta en ole halunnut ostaa uuttaa, koska en katso telkkaria melkein ollenkaan. Olen viimeksi katsonut telkkaria ehkä 3 kuukautta sitten (!). Eli koska se on ruma ja hyödytön, koin, että koko lååtan voi heittää mäkeen. 

Jos joskus haluan katsoa jotain niin katson sitä läppäriltä (yleensä SATC tai The Affair HBO:lta), mutta viime aikoina en iltaisin jaksa tuijottaa mitään. Teen töitä aika myöhään ja selailen sitten lehteä ja luen kirjaa. Oikeastaan aika ihanaa. On järjetöntä, että joudumme maksamaan veroa siitä skeidasta mitä telkkarista nykypäivänä tulee. Kun joskus vähän edes tekisi mieli nollata ja katsoa tv:tä niin sieltä ei oikeasti tulee yhtään ohjelmaa jota vaivautuisi edes nollatakseen töllöttämään. Ihan niin kuin meitä suomalaisia pidetään vähä-älyisinä, joille voi syöttää ihan mitä shaibaa tahansa. Huoh.

Nojoo, mutta nyt minulla on Sonokseni ja leijun täällä onnellisessa musiikkikuplassani. 

Nyt esim näissä tunnelmissa:

Joulumaisemia odotellessa...

No comments:

Post a Comment


Back to Top