Pages

Thursday, 26 May 2016

30 kilsaa yksinäisyyttä

Pakotin itseni juoksemaan landella sunnuntaina viimeisen pitkän lenkin ennen maratonia, 30 kilometriä. Lähdin juoksemaan vähän liian myöhään sillä aamupäivän helle oli jo päällä, mikä vähän epäilytti. Samoin olin lähtökohtaisesti ajatellut juoksevani tuon pitkän stadissa, sillä Snappertunassa reitissä kuin reitissä tulee isoja ylämäkiä ja alamäkiä vastaan. Näitä ei kaupunkimaratonissa ole ja
olisin halunnut mahdollisimman "totuudenmukaisen" valmistelevan lenkin. Hutiinhan se meni. Tuntui alusta asti aika raskaalta, eikä juoksu kulkenut. Ihanteena oli juosta ajassa 2:45, mut paskat. Ensimmäiset 40 minuuttia meni edes vähän lähelle sitä vauhtia, minkä jälkeen vauhti valui hitaammaksi ja hitaammaksi. Loppujen lopuksi vedin matkan ajassa 3:02, mikä oli super huono verrattuna aikatavoitteisiin. Annoin vain jotenkin periksi, kun ei lähtenyt heti sujumaan. Minulla oli mukana pari geeliä, litra urheilujuoma-vesi -blandista ja rusinoita, eli ei energiansaannista jäänyt kiinni.

Pitkien rupeamien aikana alkaa  myös aina neuvottelemaan itsensä kanssa, tyyliin "etkö nyt voi vain nautiskella tästä juoksusta ja olla ylpeä siitä, että jaksat ylipäänsä juosta yksinäsi tällaisen matkan?" On vaikea psyykata itseään kun juoksee yksin maantietä pitkin ja tuntuu ettei maailmassa ole muita. Ei ole oikein mitään mistä vetää energiaa kuin satunnaiset hyvät biisit. Sitä on aivan oman ajatuksenvoiman armoilla. Aika yksinäistä puuhaa. Miten te muut psyykkaatte itseänne pitkillä lenkeillä, jotta vauhti pysyy, vaikka jalat ovat lyijyä? Varsinaisissa juoksutapahtumissa adrenaliinia on enemmän ja muista juoksijoista ja kannustajista saa virtaa. Tapahtuman fiilis vetää mukanaan. Tottakai tapahtumassakin 20-35 kilsan välillä tulee aika synkkiä mietteitä omasta järkevyydestä ("Miksiköhän olen taaaaaas ajanut itseni tähän tilanteeseen?", "Tämä on sitten vit** viimeinen maraton mitä ikinä juoksen!!!")...Kunnes pääsen maaliin ja olen niin euforisessa tilassa että ilmoittaudun heti seuraavaan maratoniin - kuten viimeksi kävi. Noh, nyt saan lusia sen tyhmyyden rangaistusta.

Jos juoksu suoraan sanottuna kusi, niin palautuminen olikin sitten yllättävän helppo. Juoksun jälkeen sattui ja kolotti tosi paljon, mutta hyppäsin kylmään mereen uimaan saadakseni veren kiertämään ja sen jälkeen saunaan. Tämä rentoutti lihakset melko hyvin. Illlallisella vedinkin 12 sentin koroissa ja seuraavana päivänä olo oli ihan normaali. Ei mitään merkkiä että olisi juossut kolme tuntia edeltävänä päivänä. Olen silti pitänyt kolme päivää lepoa juoksun jälkeen. Ehkä vähän laiskotti.
Vasta tänään menin Elixialle juoksemaan juoksumatolla 6*800 metrin spurtteja 12,5 km/h vauhdilla. Sen jälkeen olisikin voinut mennä nukkumaan.. Jälkihiki oli jotain aivan järkyttävää.

No comments:

Post a Comment


Back to Top