Pages

Tuesday, 10 May 2016

All Inclusive -laiffii

Viettettyäni All Inclusive -elämää viitisen päivää voin todeta seuraavaa:

  • On ihanaa kun ei tarvitse uhrata ajatustakaan sille mistä ja milloin hakee ruokaa ja juomaa. Sitä on saatavilla milloin ja missä vain. Jättää vain pyyhkeen aurinkotuolille ja kipaisee hakemassa. Vie viimeisenkin stressimomentin pois lomasta.
  • Yksin reissaavalle tietysti myös turvallisempaa kun ei tarvitse illallla poistua hotellilta minnekään. Tosin tunnen oloni aivan turvalliseksi täällä Rhodoksella, joten enköhän olisi pärjännyt ihan maalaisjärjellä hotellin tarjoamasta huolimatta.
  • Rahaa menee aika tarkkaan sen minkä matkasta maksoi. En oikeasti ole ostanut ruokaa tai juomaa kertaakaan koko matkan aikana.
  • Viini, jota voi siis hakea hanoista ihan milloin huvittaa, on kehnoa. En oikeasti saisi alas sitä kotona. Täällä olen juonut olutta ja illallisella punkkua.
  • Aamiais-, lounas- ja illalliskattaukset ovat todella laajoja. Löytyy laidasta laitaan melkein mitä vain. Mutta, ja tämä on iso mutta, mielestäni laatu on myös sen mukaista. En ole mikään super kranttu ruoan suhteen, mutta täällä olen syönyt oikeastaan vaan muutamaa hyväksi todettua lajia joka ilta; käytännössä ranskalaisia, moussakaa, simpukoita ja jotain lihaa. 95 % ruoasta en saa alas. Myös jälkkäripöytä joka on ensisilmäyksellä todella laaja (löytyy kakkua, leivonnaista, jäätelöä jne jne vaikka millä mitalla) on aika yksitoikkoinen. Kaikki maistuu vähän samalta, eikä mitenkään hirveän hyvältä. Parasta on oikeastaan aamiainen ja tuoreet valmiiksi paloitellut maukkaat hedelmät, joita vedän melkein joka aterialla.
Jos ei kaipaa suurta kulinaarista elämystä mutta arvostaa helppoutta, All Inclusive on aivan loistava valinta. Hotellini on muuten super siisti ja todella hyvin järjestelty, joten siinä mielessä en voi kuin antaa peukkuja -yksi parhaimmista hotelleista joissa olen ollut. En siis todellakaan ole kärsinyt hätää täällä.
Huomenna onkin viimeinen päivä Rhodoksella ja lähden torstaina kotiin poikaystävän luo. Oma loma on ollut aivan mahtavaa mutta on myös ihana päästä kotiin. Win - Win.

Paras näkymä, ikinä.





No comments:

Post a Comment


Back to Top