Pages

Monday, 30 May 2016

Yksi annos vauhtia!

Olen monesti maininnut, että pidän työssäni eniten siitä, että joka päivä on täynnä erilaisia asiakkuuksia, projekteja, tapaamisia, tehtäviä ja ihmisiä. On vauhtia ja vaihtelua.
Viime viikko oli taas astetta makeampi duuniviikko. Tiistaina olin tutustumassa teollisen asiakasyrityksemme ihmisiin ja tehtaaseen Tampereella, maanantai ja torstai oli melkein back-to-back täynnä palavereita ja valmistelin yhtä tarjousta. Perjantaina oli sitten koko päivän kuvauskeikka Lamppeenrannassa toisen teollisen asiakkaan tehtailla. Sunnuntaina kävin vielä auttamassa yhtä asiakasta sisällöntuotannossa muutaman tunnin Elastisen keikalla. On siistiä päästä näkemään asiakkaiden varsinaista businestä ja kuunnella mitä haasteita heillä on. Sitä oppii jotenkin eri aloista yllättävän paljon. Esimerkiksi teollisella B2B yhtiöllä kun on aika eri tyyppistä sisältöä ja mainonnan tarvetta kuin kuluttajabrändillä. Pidän myös siitä että asiakkaisiin tutustuu aika hyvin vuosien varrella - eri lailla kuin mitä monessa muussa konsulttipalvelussa.

Tämä viikko on taas - matkoja lukuunottamatta - tupaten täynnä. Koska lauantaina on maraton, koetan kuitenkin saada rauhoitettua elämää muuten ja saada kroppaa levättyä juoksuun. Kävin tänään hierojalla availemassa pakaralihaksia. Lennän perjantaina suoraan töiden jälkeen Tukholmaan ja sieltä sunnuntaina iltapäivällä kotiin. Sitten aionkin ruveta keskittymään taas salitreeneihin.

Tässä muuten ihan saamarin hyvä biisi juoksivauhdin kirittämiseen. Bongasin sattumalta Spotify:n Running listoilta. Varsågod:
Major Lazer - Scare Me (feat. Peaches & Timberlee)

Tehtaan kuvauksissa piti tietysti olla asiaankuuluvat turvavarusteet. Korotkin joutui jättämään kotio tällä kertaa. Nevö ägen. Kuva: Ville Vauhkonen

No comments:

Post a Comment


Back to Top