Pages

Saturday, 16 July 2016

Joogaa olohuoneessa


Haluaisin käydä säännöllisesti joogassa, jotta saisin vähän rauhoittavampaa ja huoltavampaa liikuntaa muun ohelle. Usein tekee oikein mieli päästä vain olemaan rennosti paikallaan. Hengittelemään rauhassa, miettimättä mitään. Elixialla on pilates- ja joogatunteja sekä ihan venyttelyä, mutta jostain syystä en vaan saa aikaiseksi käydä niissä säännöllisesti. Viime viikolla selailin jotain lyhyitä joogavideoita Youtubesta, koska halusin houkutella myös poikaystävää joogaamaan (huonolla menestyksellä).* Hän pistikin Youtuben tv:stä päälle jolloin tajusin ekaa kertaa, että tv:stämme voi katsoa myös Youtubea (juu - en ole mikään teknologiapioneeri). Noniin, siitähän sitten keksin, että rupean vain joogailemaan himassa aina välillä. Parasta on helppous: ottaa vain maton nurkasta ja valitsee miten pitkän ohjelman haluaa. Ei tarvitse varailla tunteja (joogat ovat yleensä aika täynnä Elixialla) tai raahautua paikalle. Voi vain olla. Loistava konsepti!

Kun kelit ovat hyvät niin hengaillen mielellään ulkona, mutta esim eilen iltapäivällä oli aivan täydellinen hetki tehdä tämä lantiota avaava harjoitus. Helppo ja nopea, sekä todella rentouttava.
Olin varmaan hyvä näky kun makasin haarat levällään lattialla (kastsokaa pose joka alkaa about 12 min kohdalla) kun herra käveli sisään. Sähisin vain, ettei saa häiritä ja jatkoin zeniläistä tilaani.

Suosittelen!

*suuri plänini on huijata hänet kanssani 90 min Hotjoogaan 90 joskus, that shit is rough. Siellä tuupahtaa kovalla staminalla varustetut miehetkin.




No comments:

Post a Comment


Back to Top